Global menu

Our global pages

Close

Hinnanmuutoksen sallittavuudesta

  • Finland
  • Other

22-10-2021

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on antanut 6.7.2021 päätöksen, jossa se arvioi hankintasopimuksen muutoksen olennaisuutta ja sitä, oliko asiassa ollut mahdollisuus soveltaa poikkeusperusteita. Valitun tarjoajan kanssa vuonna 2018 palvelun järjestämisessä ilmenneiden ongelmien takia hankintayksikkö on siirtänyt vuonna 2019 hankintasopimuksen alihankintana hankittavaksi sekä muun muassa muuttanut sopimuksen mukaista veloitusta. Alihankintaan siirtymisen jälkeen veloitus on muutettu vastaamaan alihankkijaksi tulleen tarjoajan vuonna 2016 antamia tarjoushintoja. Myös alihankkija on osallistunut tarjouskilpailuun vuonna 2016 omalla tarjouksellaan.

Nyt kyseessä oleva jätteen keräys- ja kuljetuspalveluja koskeva EU-kynnysarvot ylittävä hankintamenettely on aloitettu jo vuonna 2016. Tuolloin voimassa olleessa hankintalaissa ei ollut säännöksiä olennaisista sopimusmuutoksista. KKV katsoi päätöksessään, että vaikka lähtökohtaisesti ennen uuden hankintalain voimaantuloa aloitettuihin ja lain voimaan tullessa vireillä olleisiin hankintamenettelyihin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, Euroopan unionin tuomio-istuimen (EUT) oikeuskäytännön mukaan silloin, kun on kyse olennaisen muutoksen tekemisestä hankintasopimukseen kesken sopimuskauden, sovelletaan kuitenkin sitä unionin lainsäädäntöä, joka on ollut voimassa muutosta tehtäessä. Vastaavalla perusteella KKV katsoi päätöksessään myös, että sillä on ollut toimivalta tutkia, ovatko kyseessä olevassa asiassa vuonna 2019 tehdyt sopimusmuutokset hankintalainsäädännön vastaisia, vaikka kyseiset hankintamenettelyt oli aloitettu jo ennen kuin KKV sai toimivallan tutkia hankintamenettelyjä.

KKV katsoi päätöksessään, että sopimus on ollut mahdollista siirtää alihankintana tehtäväksi, koska tästä mahdollisuudesta on mainittu tarjouspyynnössä. Se kuitenkin katsoi, että hankintalain mukaista ei ollut se, että alihankintaan siirtymisen jälkeen veloitus on muutettu vastaamaan alihankkijaksi tulleen tarjoajan vuonna 2016 antamia tarjoushintoja. KKV katsoi, viitaten EUT:n oikeuskäytäntöön, että muutos on ollut kokonaisuutena arvioituna olennainen. Muutosta voidaan pitää olennaisena esimerkiksi silloin, kun sillä muutetaan sopimuksen taloudellista tasapainoa sopimuspuoleksi valitun yhtiön eduksi tavalla, josta ei ole määrätty alkuperäisen sopimuksen ehdoissa.

Hankintayksikkö on viitannut hankintasopimuksen muuttamisen oikeuttamisperusteena olosuhdemuutosperusteeseen ja vähäarvoinen sopimusmuutos -perusteeseen. KKV katsoi, että olosuhdemuutosperusteella on joitain yhtymäkohtia suorahankintaperusteena olevan äärimmäisen kiireen edellytyksiin, vaikka sopimuksen muuttamisen sallittavuuden kynnys olosuhdemuutosten perusteella ei välttämättä ole aivan yhtä korkea kuin suorahankinta-perusteena olevan äärimmäisen kiireen edellytyksiä arvioitaessa. KKV kuitenkin viittasi päätöksessään äärimmäistä kiirettä koskevaan oikeuskäytäntöön.[1] ja totesi, etteivät kesällä 2018 ilmenneet ongelmat ole voineet enää kesällä 2019 olla hankintayksikölle ennakoimattomia. Hankintayksikkö on myös jätekuljetuspalveluiden kilpailutusta suunnitellessaan ennalta varautunut suoritushäiriöihin ottamalla hankintasopimukseen ehdon, jonka nojalla sopimusvelvoitteita laiminlyövälle osapuolelle syntyy tietyissä tilanteissa korvausvelvollisuus. Koska muutos on ylittänyt sekä palveluhankintoja koskevan EU-kynnysarvon että 10 prosenttia alkuperäisen sopimuksen arvosta, ei kyse voinut olla myöskään hankintalain tarkoittamasta vähäarvoisesta muutoksesta. Lopuksi KKV myös totesi, että mikään suorahankintaperuste ei soveltunut asiaan.

KKV antoi hankintayksikölle huomautuksen. Koska tarjouspyyntöasiakirjoissa oli mainittu oikeudesta käyttää alihankkijaa, ja koska hankintasopimuksessa oli mainittu mahdollisuudesta korottaa hintoja, on selvää, että hinnankorotus olisi ollut mahdollista toteuttaa hankintalain mukaisesti, mikäli se olisi tehty alun perin valitun tarjoajan hinnoista ja hankintasopimuksessa mainituin edellytyksin.

Artikkeli on julkaistu myös Edita Publishing Oy:n Credita -palvelussa.

[1] Ks. esim. KHO 26.2.2021, taltio 78 ja KHO 8.12.2017, taltio 6316.