Global menu

Our global pages

Close

Yhteistoiminta rakentamisessa

  • Finland
  • Other

10-12-2018

Rakentaminen on toimiala, joka perinteisesti on perustunut yhteistyöhön. Rakentamisen kokonaisuus vaatii paljon erilaisia taitoja ja erityisosaamista, joita ei käytännössä voi olla yhdellä henkilöllä eikä juuri koskaan edes yhdellä yrityksellä. Myös viranomaismääräykset edellyttävät erityistä ammattitaitoa erilaisilta suunnittelijoilta, rakentajilta ja tekijöiltä. Toimialalle on siis luonteenomaista jakaa työtä, muodostaa yhteenliittymiä sekä tehdä osa- ja aliurakoita. Toimialalle on muodostunut paljon vakiintuneita yleisen hyväksynnän ja laajan käytön saaneita toiminta- ja sopimusmalleja (vrt. YSE, yleiset sopimusehdot tai KSE, konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot). Viranomaiset ohjaavat rakentamista rakentamismääräyksillä, ja hyvän rakentamistavan kriteerit ovat pitkälle kehittyneitä.

Rakentaja-ammattilaisten kesken rakentamisprosessia ja siihen liittyvää yhteispeliä osataan. Keskeisin, vaikein ja taloudellisesti merkittävin yhteistyö tapahtuu kuitenkin rakennushankkeen tilaajan ja urakoitsijoiden välillä: maksajan ja palveluntarjoajan välillä.

Erityisesti suurissa rakentamishankkeissa pitkän rakennusajan ja toimintaympäristön muutosten vaikutukset ovat haastaneet perinteiset toimintatavat. Kesken rakennushankkeen saattaa olla tarpeen arvioida uudelleen urakkasuunnittelun aikana tehtyjä ratkaisuja tai muuttaa niitä.

Jos urakkasopimusrakenne on kankea, joutuu urakoitsija jo tarjousta tehdessään hinnoittelemaan tulevaisuuteen tai pitkään rakentamisaikaan liittyvät epävarmuustekijät. Tilaaja siis maksaa sopimuksen joustamattomuudesta ja epävarmuudesta. Ellei urakoitsija toisaalta ottaisi epävarmuustekijöitä huomioon tarjouksessaan, tämäkin lisäisi taloudellisten ongelmien ja sen myötä vastakkaisasettelun riskiä osapuolten välillä. Halvimpaan hintaan perustuvassa urakoitsijan valinnassa korostuu valitettavasti lyhytjänteinen kustannusten minimointi ja oman edun tavoittelu pitkän aikavälin tavoitteiden kustannuksella.

Tilaajan ja urakoitsijan yhteinen maali

Ongelmaan on etsitty ratkaisumalleja, ja viime vuosina suosituksi on tullut ns. yhteisvastuu-urakka- eli allianssimalli. Allianssimallissa rakennushanke pyritään toteuttamaan hankkeen osapuolten tavoitteita ja toimintaa integroimalla. Yhtenäistä suomalaista allianssimallia ei ole olemassa, ja termiä käytetään kirjavasti. Perustarkoitus on kannustaa osapuolet toimimaan rakennushankkeen parhaaksi sen sijaan, että jokainen toteuttaisi vain sopimusvelvoitettaan. Rakennustietosäätiöllä on jo varsin pitkällä projekti, jonka tavoitteena on luoda yhteistoimintaurakoihin yleisesti hyväksytyt sopimusmallit ja ohjeet.

Allianssissa osapuolet laativat yhdessä hankkeen kustannusarvion. Osapuolet voivat myös muodostaa yhteisen organisaation ja tehdä yhdessä suunnittelua. Osapuolet sopivat tavoitekustannuksista, muutosmekanismeista, mittareista, palkkioista ja sanktioista siten, että kaikkien osapuolien intressissä on projektin onnistuminen. Tavoitteena on, että voitetaan tai hävitään yhdessä.

Yhteistyö sopii erityisesti vaativiin, paljon riskejä ja epävarmuustekijöitä sisältäviin hankkeisiin ja kohteisiin, joissa halutaan innovoida ja hyödyntää tai kehittää uusia toteutustapoja tai ratkaisuja. Niin kuin yhteistoiminnassa aina, allianssirakentamisen onnistuminen edellyttää osapuolten vahvaa ja aitoa osallistumista tavoitteiden saavuttamiseen, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä osapuolten välistä luottamusta. Se ei siis ole helppo tapa toteuttaa urakoita, mutta osoittautunut varsin toimivaksi.

Allianssimallia on myös kritisoitu. Toisaalta on katsottu, että malli suosii oman tekemisen sijasta urakoiden palastelua ja aliurakointia. Toisaalta menettelyn katsotaan ohjaavan urakat isoimmille rakentajille. Allianssi-nimellä kutsutaan usein myös markkinointitarkoituksessa yhteistyöhankkeita, joissa ei ole selkeästi yhteistä hyötyä onnistumisista ja tappiota epäonnistumista.

Huolellinen suunnittelu kannattaa

Malli on sopimusteknisesti vaikeampi kuin vakiintuneet toimintatavat ja edellyttää, että varsinkin suunnittelu- ja kehitysvaiheessa kustannuslaskentaan, mittareihin ja prosessin suunnitteluun panostetaan entistä vahvemmin. Keskeistä on kustannusarvion oikeellisuus, ja yhteistyössä on helpompi arvioittaa riskejä myös ulkopuolisilla asiantuntijoilla. Tyypillisessä allianssissa tehdään erilliset sopimusehdot hankkeen kehittämis- ja toteutusvaiheille. Tyypillisesti urakoitsijalla on onnistuessaan mahdollisuus kannustinpalkkioihin, joihin voivat vaikuttaa varsin monenlaiset tekijät, esimerkiksi aikataulut, laatu, turvallisuus ja asiakastyytyväisyys.

Vakiintuneet YSE- ja KSE-ehtojen oikeudelliset tulkinnat osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista eivät suoraan sovellu allianssimalliin mahdollisissa riitatilanteissa. Tämä lisää jonkin verran epävarmuutta oikeudellisessa asemassa. Allianssimallissakin kaikki on yleensä hyvin niin kauan kuin jaetaan bonuksia. Sopimusten pätevyyttä testataankin varsinaisesti vasta ongelmatilanteissa. Toisaalta jos sopimusrakenne on taitavasti laadittu, uusi yhteistyökulttuuri voi osaltaan vähentää tarvetta ja halukkuutta ratkoa näkemyseroja oikeudessa, kun tavoitteet myös käytännössä mielletään yhteisiksi.

Allianssimallissa voidaan tietenkin myös epäonnistua, mutta uusien yhteistyötapoja ja yhteisiä tavoitteita korostavien toimintamallien kehittäminen on sekä toimialalle että yhteiskunnalle todella arvokasta. Kehitystyön toivotaan kehittävän alan tuottavuutta, parantavan rakentamisen laatua ja vähentävän turhia riitoja.

For more information contact

Juha Kallioinen, Partner

< Lisätietoja antaa